keskiviikko 27. helmikuuta 2013

Kevätpöksyä ja suojapäivän pipoa.

Kun kerran omaa vaatekaappia on pengattu viime päivien aikana, penkasin myös Verttisen kaappia poistaakseni sieltä ehdottomasti pienet ja ehdottomasti käyttökelvottomat vaatteet pois. Muutamat laitoin kirppikselle, jokusen UFFin lootaan, ja kaksi tai kolme päätyivät ihan lumppuosastolle. Mutta tilallekin on saatava jotain, joten surauttelin kevääksi joustofroteesta housut eskarileikkejä varten.


Nepäs olivatkin ihan pala kakkua tehdä, pari saumaa ja valmista tuli. Jos housujenteko on näin helppoa, taidan hurautella samalla kaavalla useammatkin. Oikeasti, ihan vartissa valmista. Aikaisemmat kaavat on olleet aika haastavia, pelkissä taskuissa on mennyt pitkä aika saada valmiiksi, joten tämä vanha tuttu 2006-Ottobren verkkarikaava pääsi uuteen testiin jokusen koon ylihyppäämisen jälkeen, ja tällä jatketaan!

Samasta kankaasta jäi vielä yli vaikka kuinka, ja leikkasin loppukevään aikaisia aamuja varten liivin pihahommille (joka vielä on vasta leikkausvaiheessa) ja pipan.


Pipan kaveriksi leikkelin toisenkin kangastilkun samantyyliseksi, se on menossa melkein-synttärikaima Axulle. Poikaset (ja niiden äireet) olivat sairaalassa viereisissä huoneissa syntyessään.

Pipa ja pöksyt pääsivät heti käyttöön. Kevätaurinkoisen päivän piristykseksi, Luke-lintu-paidan kaveriksi.


Anjusha



Ei kommentteja: