maanantai 24. joulukuuta 2012

Äkäinen Luke-lintu

Tälle joululle meidän perheen pienväen joulutoiveet kiteytyivät joko Star Warsiin tai Angry Birdsiin. Tai Angy Birds Star Warsiin. Minä ryhdyin jo hyvissä ajoin ennen joulua etsiskelemään netistä värityskuvia äkäisistä tähtien sota -linnuista. Löysin sopivan yksinkertaisia kuvia TÄÄLTÄ, tulostin, leikkelin kaavoiksi ja applikoin tilkkukopan tilkkuaarteista mustalle Kestovaippakaupan trikoolle.


Asettelin kuvan kankaan reunalle niin, että se voisi istahtaa mahdollisen paidan alalaitaan. Tässä vaiheessa joulukuuta Verttinen hermostui, kun lintu päätyikin kiinni kankaaseen. Hän olisi kaikessa viisaudessaan mielellään halunnut linnun itselleen. Pyysin toki kauniisti odottamaan lopputulosta, kun ei vielä ymmärrys ihan riittänyt siihen asti että olisi keksinyt, että kankaasta voisi vaikka tehdä jotain...


Kun kerran kaiken pitää olla tähtien sotaa, oli paidan väri aika itsestään selvä. Verttisellä ei ole ollut yhtään mustahihaista paitaa, ja Darth Vaderia esittäessään musta paita olisi aika oivallinen. Tämän päälle voi siis tarvittaessa vetäistä Vader-teepaidan, joka kaapista löytyy jo.

Kaava paidalle löytyi Ottobre Designilta, koossa 122cm. Tuollaista resorikaitaleella huoliteltua pääntietä en ole vielä koskaan aiemmin kokeillut, saa nähdä kuinka sen kanssa käy. Muutoin paita oli aivan pala kakkua, kolme kaavanosaa, peruskampetta, saumat yhteen eikä mitään ylimääräisiä vipstaakkeja. Jos tuo istuu päälle mukavasti, on uusi pitkän paidan kaava kyllä ehdottomasti tässä. Vielähän sitä ei tietenkään ole kokeiltu, kun paita on paketissa iltapäivään, mutta piankos tuo selviää.

Tämä äireekin on viimein suostunut kokeilemaan äkäisten lintujen pelaamista. Kuolemantähdellä ollaan jo kolmannellatoista tasolla :)

Vaan nyt sauna lämpimäksi, puuro kiehumaan, takkaan tulet, ja kuusta koristelemaan.
Hyvää joulua itse kullekin säädylle!

-Anjusha


Ei kommentteja: