torstai 5. heinäkuuta 2012

Tunnustuksia!

Ihanaiselta Outilta sain tunnustuksen:


KIITOSTA VAAN!

Tähän kuuluu myös se, että kertoo seitsemän sattumanvaraista asiaa itsestään. Kerrompa siis tässä, että:

1. Tykkään enenevissä määrin pitää erilaisia jumppatunteja. Niiden nyanssien pikkuvaihtelut ovat oikeastaan aika kiehtovia (tähän päätelmään tuleminen on vaatinut kymmenen vuoden jumppatuntien säntillisen pidon ilman sen suurempaa euforiaa, mutta nyt näyttäisi siltä, että työ palkitaan).

2. Kirjoittelen myös kahta muuta blogia, toista itsekseni ja toista vierailevana artistina satunnaisesti. Molemmat liittyvät töihini:

3. Suosikkikäsitöitäni ovat kaikenlaiset pienet projektit, jotka valmistuvat hetkessä.

4. Ulkona on 22 astetta lämmintä. Minulla on villasukat jalassani. Kuljen villasukissa lähes aina. Meillä ollaan suurkuluttajia - sukat kuluvat ennätysvauhtia (varpaista puhki) ja päällä on ikuinen etsintä täydelliselle sukkalangalle. Samat sukat kulkevat kengissä, sisällä, pihalla, roudatessa, tanssiessa, joogatessa. Ne otetaan pois vain suihkussa ja nukkuessa. Uudet villasukat vedetään jalkaan illalla suihkusta tullessa. Niiden ainoa huono puoli on, että niitä pitää olla kaksi. Toinen sukka jää nimittäin aina kesken neuloessa.

5. Olen hurahtamassa kuppikakkuihin. Tilasin kirjakerhosta kuppikakkukirjan ja vasta olen päässyt yhtä reseptiä kokeilemaan, mutta sormet syyhyäisivät tekemään ne KAIKKI. Se toki vaatisi jokinlaista investointia myös pursotusvälineisiin...

6. Rakastan syksyä. Heinäkuun tullessa huomaan jo kaipaavani pimeneviä iltoja, puolukkahillon keittoa, kynttilänvaloa, joululahjojen rakentelemista. Heinäkuussa on jo puoli aavistusta syksystä, ukkosiltoina taivas pimenee niinkuin syksyllä ja vihreät mustikanraakileet muistuttavat myöhemmästä ajasta, jolloin siniset mollukat saa laittaa piirakkaan ja maiskutella jätskin kanssa hämärtyvässä illassa.

7. Keräämme muutaman kaverin, sekä siskoarmaan, kanssa Urkkapisteitä. Keräsimme jo keväällä, ja nyt jatkamme joululle asti. Pitää liikkua kolme kertaa viikossa, tunti kerrallaan, jouluaattoon asti, tai muutoin saa elää joulun ilman suklaata (sisko-Outi ja minä lisäsimme ukaasiin myös joululaatikot, sillä ilman suklaatia voimme kyllä tulla toimeen mennen tullen, mutta joulu ilman jouluruokaa... Se on vaan maailmanloppu). Keräämme Urkkapisteitä (Urkka=Urheilu) HeiaHeiaan, ja ryhmään saa toki liittyä mukaan, vielä on aikaa (ennen joulua :). Metsästä meidän käsiisi ryhmästä "Urkkapisteenkerääjät" ja pyydä saada liittyä joukkoon!

Nyt on aika laittaa se sattumanvarainen vierailublogi myös kuntoon tältä päivältä, ja sitten pyyhällän keräämään viikon kolmatta urkkapistettä Jättipallojumpan pidosta.

-Anjusha



Ei kommentteja: