sunnuntai 17. heinäkuuta 2011

Herkkuja pienille ja isoille

Olen itselleni ommellut kestositeitä omaan käyttöön jonkun verran viime vuosina. Ongelmana niiden teossa on ollut tiukkakurvisuuksia väistelevä saumuri, jonka kuvittelin olevan osaamaton liikkumaan sulavasti piukoissa paikoissa. Siis että kun ommeltava kurvi käy liian kurvikkaaksi, hyppää tikki sauman ulkopuolelle. Ja kaikki nämä vuodet olen kuvitellut, että syy on saumurissa.

Vuoden tauon jälkeen ajattelin kokeilla vielä kerran. Tai oikeastaan, piti kokeilla, kun piti saada ystävälle siteitä puuhattua. Ja lopulta siinä taisikin käydä niin, ettei vika ollutkaan koneessa, vaan mahdollisesti koneen käyttäjässä. Nimittäin nämä viisi PHS:ää, eli PikkuHousunSuojaa, onnistuivat aivan mainiosti ilman mitään ongelmia. Vuoden tauko siteiden ompelussa on kartuttanut näköjään ompelutaitoja sen verran, että saumurikin tottelee ihan nätisti.

Tässä viisi ensimmäistä herkkua, näitä katsellessa tulee hyvälle tuulelle (se minua kestoissa ihastuttaakin osaltaan, värikylläisyys nimittäin. Vai tuleeko kenellekään hymy huulille katsellessa kaupan kertakäyttöisiä vaippoja tai kuukautissuojia? Ei miulle ainakaan).


Imuna näissä on bambufleecea, ihan vain yksi kerros, kun ajatus on olla juurikin ihan pikkusuoja vain. Molemmilla puolilla sidettä on sama trikooneulos, kankaat ovat sekalainen seurakunta Myllymuksuja, Kestovaippakauppaa ja kirppistä, useaan kertaan pestyinä kaikki. Kaavana näissä on alunperin Kestovaippayhdistyksen kaavasta muokattu oma versio, joissa siivekkeet on leikattu vähän loivempikurvisiksi, sattuneesta syystä :), ja imun kokoa on muutettu sopivammaksi. Siteen alapuolelta siivekkeet kiinnitetään toisiinsa KAM-neppareilla.

Haaveilisin, että myös Tanssiinaan saisi kestositeitä, siellä kun kuukuppeja on jo Lunetelta myynnissä. Nämä ystävän siteet ovatkin vähän kuin uusi yritys siihen suuntaan, että josko sitä osaisi tehdä tällaisia ihan myyntiin asti. Ehkäpä niitä joku kerta vielä puodissa näkyykin, saapi nähdä mitä aika tuo tullessaan!

Olimme Verttisen kanssa tänään naapurintyttöjen yhteissynttäreillä, ja herkkujen ystävinä ajattelimme viedä tytöillekin kestoherkkuja. Ei toki aikuisten tyttöjen kestoherkkuja, vaan tällaisia:



Hamahelmistä valmistetut täytekaakut ovat minun ja Verttisen yhteistuotantoa. Verttinen valitsi täytteet ja värimaailmat, minä ladoin helmet paikoilleen ja silitin. Jää tyttöisille kaakkua vielä syntymäpäivien jälkeenkin :)
Ylemmässä on mustikkatäyte tavallisella kakkupohjalla ja mansikkakoristeita, ja alemmassa vihreällä kaakkupohjalla mangotäyte, värjätty kermavaahto ja nonparelleja.
Tasapuolisuuden vuoksi kynttilöitä on vaan yhdet per kaakku, vaikka tytöillä vuosia kertyi 7+5. Ihanat tyttösynttärit ne kyllä olivat, prinsessamekkoineen, leluhamstereineen, littlestpetshoppeineen ja barbievaatteineen. Ja on niitä kuulemma viime joulusta asti suunniteltukin.

Onnittelut vielä naapuruksille,
ja ihania kestäviä karkkiunelmia, isoille ja pienille.

-Anjusha

Ei kommentteja: